Nuorille yhteiskuntasopimus
7.4.2011 13:04
Description
Vuoden alusta voimaan tulleen uuden nuorisolain ydin on monialainen yhteistyö, etsivä nuorisotyö ja varhainen puuttuminen. Lain tavoitteena on parantaa nuorten mahdollisuuksia saada tarvitsemansa julkiset palvelut.
Nuorisolain uudistusehdotukset ovat merkittäviä edistysaskeleita niin nuorisotyön kuin viranomaistyön kannalta.
Lainsäädäntö ei kuitenkaan yksinään riitä vaan tarvitsemme kaikkien keskeisten toimijoiden aktiivista otetta. Haastankin koko Oulun seudun viranomaistoimijat sekä yritykset mukaan laajaan yhteiskuntasopimukseen nuorten tukemiseksi. Yksikin syrjäytynyt nuori on liikaa! Jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle on oltava koulutuspaikka. Tutkinnon suoritettuaan jokaiselle nuorelle tulee löytää työpaikka.
Nyt tarvitsemme alueemme työnantajat, niin yritykset kuin kunnat mukaan yhteiskuntasopimukseen, jossa yhdessä sitoudutaan tarjoamaan nuorille työtä ja harjoittelupaikkoja. Yhdessä vastuuta kantamalla alueemme nuorista tehdään hyvä työ ja pureudutaan suureen yhteiskuntamme ongelmaan, nuorisotyöttömyyteen ja syrjäytymiseen.