Yle on kansanradio!
26.3.2010 14:01
Description
26.3.2010 KalevaYleisradion rahoituksen ja hallinnon uudistaminen herättävät suuria tunteita eduskunnassa. Hyvä niin, sillä me kaikki arvostamme Ylen laadukkaita sisältöjä: ajankohtaisohjelmia, uutisia, urheilua ja lastenohjelmia. Tämä suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin peili tarvitsee vankan rahoituspohjan ja turvatun tulevaisuuden. Tästä ovat kaikki eduskuntaryhmätkin samaa mieltä. Mielipiteet eroavat vasta kun kysytään, miten tämä Ylen tulevaisuus pitäisi turvata.
Mielestäni on kuitenkin tärkeää muistaa, että Yle ei ole kansanedustajien radio vaan kansalaisten radio. Pohtiessaan keinoja Ylen rahoittamiseen ja tapoja järjestää Ylen hallinto kansanedustajien on syytä pitää tämä mielessään. Kansalaiset maksavat Ylen sisällöt ja valtaosa kansalaisista tekee niin mielellään. Kansalaisten arvostus ja luottamus Yleä kohtaan heikentyisi jos kansalaiset eivät kokisi Ylen rahoitustapaa oikeudenmukaiseksi. Ministeriltä olisi karhunpalvelus Ylelle viedä eteenpäin maksutapaa, jolla ei olisi kansalaisten tukea. Tämä murentaisi luottamusta Ylen julkisen palvelun toteuttamiseen. Kaavailtu mediamaksu, toiselta nimeltään Yle-maksu koettiin kansalaisten keskuudessa epäoikeudenmukaiseksi. On totta, että asuntokohtainen tasamaksu ei ota huomioon erityisryhmiä ja erilaisia elämäntilanteita. Epäoikeudenmukaiseksi koetaan se, että maksun suuruus on sama, olipa kyseessä yksinhuoltajaperhe tai useamman työssäkäyvän kotitalous. Tasapuolisen kompensaation löytäminen asuntokohtaiselle maksulle on haastavaa. Vielä keväällä 2009 vallitsi näennäinen yksimielisyys siitä, miten Ylen rahoituksen ja hallinnon uudistuksessa olisi syytä edetä. Pian tämän jälkeen kuitenkin moni teki irtioton niin sanotusta Lintilän työryhmän mallista. Koska Yle on eduskunnan radio, on Yleä koskeviin uudistuksiin perinteisesti vaadittu tavalliseen hallituksen esitykseen verraten laajempi tuki. Vaikka Yle-maksu oli ministeriössä tehdyn valmistelutyön pohjana, viimeviikkoina kävi ilmi, että eduskunnassa ei ole riittävän laajaa tukea Ylen kokonaisuudistuksen eteenpäinviemiselle. Joskus on vain voitava viheltää peli poikki. Vaikka viimepäivinä lehtiä lukiessa siltä saattoi tuntua, mitään kovin dramaattista ei Ylen kannalta ole tapahtunut. Voimassa oleva tv-maksujärjestelmä turvaa Ylen talouden lähivuosiksi. Pitkäikäinen se ei ole, sillä moni vastaanottaa Ylen sisältöjä TV:n rinnalla radion, internetin, kännykän avulla. Lähes jokainen suomalainen kohtaa Ylen sisällöt ja Ylellä on lakisääteinen velvoite tavoittaa kansalaiset esimerkiksi kriisitilanteessa. Tästä syystä Lintilän työryhmän erinomaisen työn kantavana ajatuksena oli, että jonkin laitteen omistamiseen pohjaavasta järjestelmästä luovutaan. Uskon, että myös jatkovalmistelua tehdään tämä sama ohjenuora mielessä.
Ylen rahoituksen ja hallinnon uudistuksen valmistelutyö siis jatkuu ministeriössä ja vaalien jälkeisiin hallitusneuvotteluihin pohditaan eri rahoitus- ja hallintomallien hyvät ja huonot puolet. Vaikka raha aina kannetaan kansalaisten kukkarosta, olen luottavaisin mielin sen suhteen, että Ylelle löydetään rahoitusmalli, jonka kansalaiset kokevat oikeudenmukaiseksi ja, jolla Ylen tulevaisuus on turvattu.