Radalla, ilmassa ja laajakaistalla
9.8.2010 14:01
Description
9.8.2010 Kaleva
Keskustelu liikenneyhteyksistä on käynyt viime päivinä vilkkaana. Pohjanmaan radan varrella asuvat toivovat ratayhteyden nopeaa parantamista. Porilaiset ja seinäjokiset ovat hätääntyneet, jos lentoliikenne lakkaa heidän kotipaikkakunniltaan. Elinkeinoelämän edustajat piirtävät synkkiä pilviä näiden alueiden tulevaisuuden näkymiin. Totta on, että saavutettavuus on avainasia alueiden kehittämistä ajateltaessa. Hyviä yhteyksiä tarvitaan.
Islannin tuhkapilvi vaikutti liikkumiseemme keväällä. Tuhkapilven aikana Pohjanmaan rata tuli meille monelle tutuksi ja matkanteon mukavuudesta ei voinut kuin vitsailla. Routavauriot ovat muuttaneet matkanteon Pendolinosta lättähattutasolle. Hyvä ratayhteys on meille pohjoisessa asuville välttämätön ja ratkaisut investoinnin toteuttamiseksi on löydettävä.
Perinteisten liikenneyhteyksien rinnalla laadukkaiden tietoliikenneyhteyksien merkitys on noussut yhä keskeisemmäksi. Sähköisten palveluiden saatavuus on tässäkin avainasia. Niiden avulla liikkumistarvetta voidaan vähentää. Keväällä moni yritys kokeili ensimmäistä kertaa etäkokoustamista ja videokonferenssipalveluille oli kysyntää.
Tämän hallituksen merkittävin aluekehitystä edistävä teko on ollut kaksivaiheinen laajakaistastrategia. Ilman laadukkaita laajakaistoja ei mikään alue pärjää. Ensimmäisenä maailmassa säädimme lain oikeudesta yhden megan laajakaistaan kaikille. Maailmalta on kysytty miksi? Onhan Suomi jo johtavia maita tietoliikenneinfrassa. Yhden megan mahdollistava laajakaista kattaa jo nyt lähes koko maan, mutta käytännössä meillä on vielä paljon petrattavaa yhteyden hinnan ja laadun suhteen. Saamani palaute hyviä yhteyksiä toivovilta kansalaisilta on ollut valtaisaa. Heinäkuussa voimaan tullut laki oikeuttaa kohtuuhintaiseen ja laadukkaaseen yhden megan laajakaistapalveluun. Jos ongelmia on, niin viestintävirastosta löytyy apua.
Samanaikaisesti liikkeellä on kymmenien tuhansien kilometrien valokuidun vetäminen erityisesti haja-asutusalueille. Ensimmäistä kertaa valtiovalta ojentaa auttavan kätensä ja olemme luvanneet 66 miljoonaa niille alueille, joille tarjontaa ei synny markkinavetoisesti. Arviomme on, että viiden vuoden aikana käynnistyy noin 800 hanketta, joilla sähköinen valtatie rakennetaan haja-asutusalueille. Kunnat ovat näissä hankkeissa vetovastuussa. Vinkkini kunnille on, että parempi ennemmin kuin myöhemmin. Sähköiset palvelut lisääntyvät niin julkisella kuin yksityisellä. Mitä tiukempi talous sitä tarpeellisempaa on hyödyntää teknologiaa ja lisätä tuottavuutta palveluprosesseissa. Ajasta ja paikasta riippumattomat palvelut helpottavat meidän kaikkien arkea.