Etusivu / Suvista sanottua / Hänninen Juha

Miksi minä tulen eduskuntavaaleissa äänestämään Suvia?

Olen Juha Hänninen 51 v. kolmannen kauden kokoomusvaltuutettu Oulusta. Minulla on neljä tytärtä ja harrastan itse aktiivisesti liikuntaa ja toimijana seurassa. Olemme Suvin kanssa molemmat SM-mitalisteja ja tätä kautta ymmärrämme myös kilpaurheilua osana niin tärkeää liikuntaa. Liikunta on lääke hyvin moniin asioihin, joten veikkausmäärärahojen kohdentaminen arkiliikuntaan enenevässä määrin, on merkittävä asia tulevaisuudessa. Olen ammatiltani opettaja, kouluttaja, entinen sotilas ja lapset, liikunta ja maanpuolustusasiat ovat minulle hyvin tärkeitä - kansakuntamme elinehto. Tähän liittyen sotiemme veteraanien elinolojen parantaminen ja helpottaminen on asia minkä olemme heille velkaa.

Meillä on Suvin kanssa vahvasti samanlaiset arvot ja asiat joista haluamme kantaa huolta: Lapset, liikunta ja nuorisotyö ovat minun teemojani ja tiedän näiden olevan myös Suville tärkeitä asioita, joita tarvitsen hänet hoitamaan valtakunnan tasolle - Pohjois- Suomesta. Suvilla on vankka näkemys näiden minullekin tärkeiden asioiden hoidossa.

Suvi on osoittanut ministerikaudella osaavansa hoitaa asioita tehokkaasti ja vaikuttavasti eli hänellä on tietoa, taitoa, verkostoja ja kokemusta asioiden hoidosta. Suvin ei tarvitse enää harjoitella ja opetella asioiden hoitamista, vaan hän voi suoraan kohdentaa energisen työnsä vaikuttavuuteen.

Tahto on tiedon, taidon ja kokemuksen lisäksi välttämätöntä asioiden hoidossa. Suvi omaa vahvat tahto-ominaisuudet viedä meille Pohjois-Suomalaisille ja minulle tärkeitä asioita eteenpäin. Taito, inhimillisyys, empatiakyky ja avoin tapa on Suvin tapa hoitaa asioitamme. Äänestetään Suvi jatkamaan eduskuntaan, hoitamaan meille tärkeitä yhteisiä asioita - suurella sydämellä.


Juha Hänninen