Etusivu / Suvista sanottua / Kitinoja Manu

Suvi edelleen eduskuntaan!

Olen 54-vuotias oululainen, kokoomuslaisen aatemaailman omakseni tunteva Suvi Lindénin kannattaja. Koko tähänastinen työurani liittyy koulukoteihin, joissa olen työskennellyt 30 vuotta  - viimeiset 20 vuotta johtajana yhdessä valtion kuudesta koulukodista. Olen tehnyt työni ohessa, osin myös siitä virkavapaalla ollen, koulukoteihin liittyvää tutkimustyötä, tutkimalla mm. koulukoti-instituutiota ja koulukoteihin sijoitettuja lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään. Oppiarvoltani olen filosofian tohtori. Olen tuonut aikoinaan osaltani kokoomuslaista näkemystä Oulun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakuntaan ja toiminut Oulun käräjäoikeuden lautamiehenä.

Suvin olen oppinut tuntemaan, ja luottamaan häneen, jo vuosia sitten. Kuten kaikki tiedämme, Suvilla on vahvaa kokemusta valtakunnan politiikasta jo toistakymmentä vuotta. Hän kuuluu Kokoomuksen eduskuntaryhmässä pitkäaikaisempiin ja vaikutusvaltaisempiin edustajiin. Hyvänä osoituksena tästä on se, että hänet on valittu kaksi kertaa ministeriksi, joka taas tämä kertoo puolueen sisäisestä arvostuksesta ja tuesta. Suvilla on huomattavan laaja tukiverkosto, joka voidaan luoda ainoastaan pitkän poliittisen uran kuluessa.

Viestintäministerinä ollessaan Suvi on saanut läpi monia tulevaisuuden kannalta ratkaisevia asioita. Laajakaista hanke 2015 on yksi merkittävimmistä viestintäpoliittisista linjauksista kautta aikojen. Myös yhden megan yhteys linjattiin jokaisen kansalaisen oikeudeksi viime kesänä. Tämä kaikki olisi jäänyt tapahtumatta ilman Suvin vahvaa osaamista ja taustavaikuttajaverkostoa.

Tunnen Suvin myös välittävänä ihminen. Kosketuspintaa tavallisiin kansalaisiin hän ei ole menettänyt pitkän poliittisen uransa aikana. Hän pyrkii aina kuuntelemaan äänestäjiä ja tekee ratkaisunsa kansalaisten tarpeisiin pohjautuen.

Suvilla on näkemystä ja vankkaa kokemusta asioiden hoitamisesta. Meidän kaikkien puolesta. Tästä syystä kannustankin tavallani äänestämään Suvia myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Manu Kitinoja