Etusivu / Suvista sanottua / Salmio Violetta

 

Siksi Suvi

Olen tutustunut Suviin vuonna 2000 Terttu Jurvakaisen Taidegalleriassa.

Huomasin, että Suvi on hyvin viisas nuori nainen, poliitikko, joka menee aikaansa edellä – näkee pidemmälle kuin muut, katsoo tulevaisuuteen.

Suvi saa toiset tulemaan mielellään mukaan. Suvin retoriikka on selvää ja mielenkiintoista. Hänellä on mielenkiintoinen lahja puhua ihmisille. Suvi on lahjakas ja taitava, ystävällinen. Hän on poliitikko, joka on aina valmis auttamaan, selvittää ja selittää asiat, vaatimaton.

Suvi on tehnyt hyvää työtä kulttuuriministerinä. Kulttuuriministerin tehtäviä hoitaessaan , hän oli lukuisissa tapahtumissa mukana: taidegallerioissa, konserteissa, teattereissa. Hän antoi tukensa taiteilijoille. Erityisesti Suvi nosti esille ja kannusti eteenpäin lasten- ja nuorten kulttuuria.

Viestintäministerinä Suvi on tuonut julkisuuteen pohjoisen Suomen tarpeet. Hän on huolehtinut asukkaitten tasapuolisista mahdollisuuksista viestinnässä koko maassa. Suvi on kokenut poliitikko, edustava, monessa mukana, tärkeä poliitikko Pohjois-Suomessa. Meille kaikille tärkeintä ovat lapset ja vanhukset, he ovat myös tärkeitä Suville. Lapset ovat tulevaisuus.

Siksi minä äänestän Suvia

Violetta Salmio,  musiikin maisteri, viulunsoiton opettaja