Etusivu / Suvista sanottua / Virtanen Katri

Suvi ja kohtaamiset!

Kouluttajan, esimiehen, ohjaajan ja työkaverin rooleissa olen tarvinnut yhteisöllisyyttä ja laajaa verkostoa. Missään vaiheessa en ole kuvitellut tietäväni kaikkea enkä ole halunnut toimia yksin, vain omapäisyyttäni. Onnistumiseen on aina tarvittu ryhmä asiantuntijoita, oman alansa ammattilaisia. Silti olen tilanteen mukaan halunnut pitää kiinni kokonaisuuden hahmottamisesta, ihmisen kunnioittamisesta ja selkeistä visioista, jopa vaikeista ratkaisuistakin. Löydän Suvista samoja piirteitä. Toisen ihmisen kunnioittaminen, tukijoukkojen arvostaminen ja halu oman asiantuntijuuden kehittämiseen näkyvät Suvin toiminnassa. Olen tuntenut Suvin viidentoista vuoden ajan ja koko ajan hänen määrätietoinen tapansa syventyä asioihin on ollut ihailtavaa. Kysyjiä ja tuenhakijoita on paljon, mutta Suvi on aina antanut aikaansa sitä haluaville. Hän kantaa vastuuta yksilöstä ja yhteisöstä.

Ministerinä Suvi on joutunut valokiilaan myös asioista, jotka ovat olleet keskeneräisiä tai vaikeita päättää, mutta hän on käyttänyt älykkyyttään ja arkirealismiaan taitavasti.  Mielestäni päättäjän tulee osata perustella asiat niin maksajille kuin tuotteen/palvelun käyttäjille. Suvi on onnistunut muun muassa televisiohaastatteluissaan kertomaan rauhallisella ja selkeällä äänellä asiat niin kuin ne ovat. Ei hänen tarvitse kiihkoilla tai kosiskella yleisöään. Fiksu äänestäjä tunnistaa osaajan.

Viestintäministerille sopii sosiaalisen median hyödyntäminen. Tai oikeastaan kuuluukin toimia niin. Mielipiteitä jakavassa Facebookissa Suvi käyttää työkalua oivallisesti. Päivittäiset kannanotot, hoksautukset, linkit ja mielipiteet pitävät äänestäjät koko ajan tietoisina, missä mennään. Lukijalle ja tukijalle tämä on erittäin vaivatonta ja miellyttävää toimintaa! Lisäksi Suvin yhdessä verkostossa, Dynaamisissa Daameissa, jokainen osallistuja tutustuu uusiin ihmisiin, toimintatapoihin, voi kokea elämyksiä ja kouluttautuakin. Jokainen osallistuja tuntee itsensä tervetulleeksi tilaisuuksiin ja kokee olevansa osa isompaa kokonaisuutta. Suvi on oivaltanut kohtaamisten merkityksen ihmisten vuorovaikutuksessa!


Siksi Suvi!

Katri Virtanen
TtM, PhD student
Haukipudas